*

Ajatuksia kulttuurista, demokratiasta ja vapaudesta

Miksi länsimetroprojekti epäonnistui?

Hiukkasen hankala sanoa, koska asiaa käsittelevä raportti on salattu. 

Länsimetro on monellakin tapaa surullinen esimerkki ongelmista joita piraatit haluaisivat poliittisessa järjestelmässämme korjata: avoimuuden puuttesta ja kehnosta hallinnosta. Projekti venyy, budjetti ylittyy räikeästi ja muiden kuin työryhmän sisäpiiriläisten on erittäin vaikea seurata mitä on tekeillä ja mikä on mennyt pieleen. 

Projektien venyminen ja budjettien ylittyminen eivät tietenkään ole pelkästään julkisen sektorin ongelma. Välillä vaikuttaisi kuitenkin siltä, että julkisen sektorin suuret rakennusprojektit ovat näille ongelmille huomattavan alttiita - ja tämän ongelman luulisi kiinnostavan meitä kaikkia, puhutaanhan jälleen yhteisistä resursseistamme. 

 

Mitkä tekijät aiheuttavat ongelmia?

Isojen rakennnusprojektien valmistelu on hankala yhdistelmä poliittista sumplaamista ja perinteista hankintaosaamista. Projektin kannattajilla (niin poliitikoilla kuin virkamiehilläkin) on kova paine saada hanke lävitse lautakuntien, kaupunginhallituksen ja valtuuston mankelista. Riskinä on, että hankkeelle parhaat mahdollisuudet selvitä poliittisesta prosessista rakennetaan hankkimalla valtuustokäsittelyyn halvin mahdollinen hintalappu - joka ei sitten tietenkään vastaa projektin toteutuneita kustannuksia. 

Toinen iso ongelma on avoimuuden puute. Kun yhteisillä rahoillamme pelataan pitäisi toiminnan olla mahdollisimman avointa ja läpinäkyvää. Länsimetro on ollut kaikkea muuta. Kuin kirsikaksi kakun päälle Länsimetron hallitus päätti salata metron kustannuksia ja viivästyksiä koskevan raportin. Ei ole ihme että tälläisessä virheiden peittelyn ilmapiirissä on vaikea saada julkista hyväksyntää tärkeille projekteille.

 

Mitä minun mielestäni pitäisi tehdä?

Etenkin isoissa ja monimutkaisissa rakennusprojekteissa on tärkeää allianssimallilla tai muulla ratkaisulla varmistaa, että rakennusprojekti ei ole avoin shekki rakennuttajalle. Budjetissa ja aikataulussa pysymisestä voi ja kannattaa palkita kunhan myös riskit saadaan jaettua. 

Vaaditaan läpinäkyvää päätöksentekoa. Kohtuullinen vaatimus olisi mielestäni, että mikäli julkinen sektori on enemmistöomistajana yrityksessä noudatettaisiin sen toiminnassa julkisuuslakia. Länsimetron kaltaiset farssit jossa aluksi salataan julkisen keskustelun kannalta äärimmäisen tärkeä raportti ( http://yle.fi/uutiset/3-9565887) ja sen jälkeen kiidetään yli parodiahorisontin salaamalla myös salaamista esittäneet asiantuntijalausunnot (https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/lansimetro-salaa-myos-salaamista-suositelleet-asiantuntijalausunnot-yhtio-ei-salaa-emme-vain-julkista/

 

-Arto Lampila

Varapuheenjohtaja

Piraattipuolue

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Jokin osaamisalue projekteissa on Suomessa heikentynyt oleellisesti viimeisten 20 vuoden aikana. Suomi oli aikaisemmin malliesimerkki maasta, jossa projektit onnistuivat ja pysyivät suunnitelmissa ja työ oli laadukasta.

Jos nyt ajattelee tätä länsimetroa tai Olkiluotoa tai vaikkapa Talvivaaraa, niin ei ole enää samasta maasta kysymys.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Tilaajat tilaavat mitä tilaavat ja antavat rakentajalle melko vapaan budjetin, koska julkisella puolella sopimuksia ei osata solmia, kuten ne kuuluisi solmia, eli sitoviksi ja vastuu- sekä sanktiopykälät sisältäen.

Jos eduskuntatalon tms. remontin hinnaksi budjetoidaan sata miljoonaa ja sopimuksen hintakatoksi määritellään tuo sama sata miljoonaa, niin missä on ongelma?

Ensinnäkin avoin tiedottaminen on typerää.

Miksi kerrotaan julkisuudessa etukäteen hankkeen budjetti.

Siviilitaloudessa puhutaan mieluummin budjettiraameista eikä sitouduta johonkin määräsummaan, kuten julkisissa hankkeissa.

Jos valtion hankebudjetti on vaikkapa sata miljoonaa, niin jokainen kilpailuun osallistuva yritys suunnittelee tarjouksensa tuon sadan miljoonan kiilto silmissään sen sijaan, että tekisi aidon kohteen tarve- ja tarjoussuunnittelun mukaisen tarjouksen.

Valtio ja kunnat voisivat säästää pitkän pennin tekemällä alustavat tarjouspyynnöt jonkin julkisen kohteen korjauksesta, mutta jättäisivät mainitsematta, mikä budjetti on. Silloin saadaan rehellisiä ja oikein tehtyjä tarjouksia.

Toki fiksua on kysyä, mitä esimerkiksi sadalla miljoonalla saisi.

Sopimuksiin kuuluu yleensä myös sanktiopykälä. Toimittajapuoli sitoutuu maksamaan sakkoa esimerkiksi jokaiselta ylittyvältä päivältä tai viikolta ja budjetoidun summan ylittäminen menee perusteettomilta osiltaan toimittajan piikkiin. Force majeure tulee toki aina huomioida.

Näin toimien urakat eivät veny eivätkä budjetit ylity.

Ei se niin vaikeaa ole.

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Hanke epäonnistui, koska sen hallitus koostui pääosin poliitikoista, eikä ammattilaisista.

Säätiön tai vastaavan kiskan pyörittäminen on täysin eri asia kuin vaativasta hankkeesta vastaaminen.

Toimituksen poiminnat