*

Ajatuksia kulttuurista, demokratiasta ja vapaudesta

Lobbausrekisteri olisi lähes kaikkien etu

Tänään eduskunnassa on käsitelty välikysymystä liittyen hallituksen visioihin raideliikenteen muutoksista. Samana päivänä ainakin  Uusi Suomi ja Iltasanomat ovat uutisoineet merkittävien vasemmistopuolueiden rautatietyöntekijöiden järjestöiltä saamista varsin huomattavista vaalirahoista.

Sinäänsä kysymys ei ole mistään yllättävästä, eikä tässäkään tapauksessa tuessa välttämättä ole mitään sen hämärämpää taustalla. Ei ole ensimmäinen tai viimeinen kerta, kun ammattiliitot rahoittavat vasemmiston tai demareiden ehdokkaita. Raidealan ammattiliitto ilmeisesti myös kasvatti huomattavasti vaalipanostuksiaan 2011 vaaleista 2015 vaaleihin - mutta edunvalvonnan näkökulmasta sekään ei ole yllättävää. Riippumatta hallituspohjasta oli käytännössä varmaa, että tämän eduskuntakauden aikana asialistalla olisi myös merkittäviä raideliikenteeseen liittyviä reformeja.

Mutta kyllähän tällaiset yhteydet välillä näyttävät pahalta, tai vähintäänkin herättävät kysymyksiä. Ja siitä tässä kaikessa on kysymys. Demokratian uskottavuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että voimme mahdollisimman läpinäkyvästi seurata, miten ja millaisilla taustavaikuttimilla yhteisistä asioistamme päätetään.

Yksi keskeisistä meiltä puuttuvista työkaluista tähän on lobbausrekisteri. Tarvitsemme mahdollisimman laajasti eri päätöksenteon tasoja velvoittavan lobbausrekisterin. Esimerkiksi tämän päivän välikysymyskeskustelun seuraamiseen antaisi erittäin tärkeää taustatietoa, jos voisi vaivattomasti tarkistaa, millaista yhteydenpitoa raidealan ammattiliiton ja vaalirahoitusta saaneiden poliitikkojen välillä on ollut - tai vastaavasti perehtyä siihen millaisia toimijoita uudistusta valmistellut ministeri on tavannut prosessin aikana.

Nyt tämä kaikki jää arvailujen varaan, normaali asiantuntijatyö ja edunvalvonta voivat näyttäytyä erittäin hämäräperäisenä tai röyhkeä rahoittajien tai tuttujen suosiminen voi onnistua kenenkään huomaamatta. Lobbausrekisteri olisikin positiivinen uudistus sekä poliitikkojen, lobbaajien että äänestäjien suuren enemmistön kannalta.

Sitä odotellessa olisi ainakin syytä avata eduskunnan vierailijalistat sekä kannustaa päättäjiä vapaaehtoisesti avaamaan toimintaansa.

 

Arto Lampila

Varapuheenjohtaja

Piraattipuolue r.p.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Kyllä tämä kaikki on erittäin tärkeää.

Käyttäjän artolampila kuva
Arto Lampila

Tähän tuntuu nyt myös tahtotilaa aika laajasti poliittisella kentällä, joten lisää painetta kehiin vaan niin saadaan vietyä asioita myös konkretiaan.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Ilman mitään rekisteriäkin olisi tärkeää ymmärtää se, että elämme rahanvaltaisessa yhteiskunnassa.

Jos jollain teknisellä kommervenkillä (rekisteri tms.) tehtäisiin mahdottomaksi rahanvaltaisten vallan toteuttaminen, he toteuttaisivat sen toisella tavalla.

Kapitalismin ongelmiin ei ole muuta ratkaisua kuin sosialismi.

Miksi Pohjois-Korean uutiset viehättävät

Käyttäjän artolampila kuva
Arto Lampila

Juu diktatuurissa lobbaus on varmasti erilainen ongelma kuin demokratiassa, mutta minä valitsen mielummin avoimen demokratian kiitos kysymästä.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Valitse siis lobbarien (heidän rahoittajiensa) diktatuuri. Mutta jos niin teet, niin mitä tämä sinun kirjoituksesi käsittelee?

Käyttäjän artolampila kuva
Arto Lampila Vastaus kommenttiin #6

Höpöhöpö.
Vaikka lobbareiden toiminta välillä onkin ongelmallista, niin meneehän tämä nyt jo vähän parodian puolelle jos joku oikeasti kuvittelee että pohjois korea olisi millään relevantilla mittarilla parempi paikka tavalliselle kansalaiselle.

Haluan läpinäkyvämpää ja avoimempaa demokratiaa, ja sen eteen tässä töitä tehdään.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Eduskunnan kahvila ei ole Fazerin kahvilaa kummempi tapaamispaikka. Tulisiko Fazerinkin pitää kirjaa kävijöistä?
Rahalla lahjonta on eri asia ja siitä onkin omat pykälänsä.

Käyttäjän artolampila kuva
Arto Lampila

Sillä keitä maamme johtavat virkamiehet ja poliitikot tapaavat on potentiaalisesti erittäinkin merkittävä vaikutus maamme asioiden hoitoon.

Olisi vähintäänkin kohtuullista, että saisimme tietää keitä he tapaavat ja milloin.

Käyttäjän JairiPalonen kuva
Jairi Palonen

Olen samaa mieltä Arton kanssa.

Joillain ryhmillä on enemmän valtaa ja etuisuuksia sekä mahdollisuuksia osallistua kuin toisilla. Tässä poliittinen eliitti on erkaantunut tavallisesta kansasta, ja ruokkivat itse päätöksillään suomalaista eriarvoisuutta.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Käytännöissä olisi muutoinkin parantamisen varaa. Välikysymyksen allekirjoittajina on muun muassa VR:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Ville Tavio ja Aino-Kaisa Pekonen, jonka puoliso on säilyttänyt työpaikkansa VR:llä yhtiön saneerausmylläyksissä. Kenen etua esimerkiksi he ajavat asiassa?
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Sivut/VK...

Lisäksi tämä välikysymyskeskustelu perustuu ainakin osittain mielikuviin eikä faktoihin. Luulisi, että länsimaiseksi demokratiaksi itseään kutsuvassa valtiossa pystyttäisiin parempaan.
http://kalevikamarainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2...

Terveisin Kalevi Kämäräinen
www.rautatiematkustajat.fi

Toimituksen poiminnat