Ajatuksia kulttuurista, demokratiasta ja vapaudesta

Poliittisen venkoilun mestariteos

Vaalien alla pidettyjen puheiden pohjalta olisi voinut olettaa että olisimme jo hetki sitten nähneet äänestyksen viinien tuomisesta ruokakauppoihin ja nauttisimme jo selkeämmista ja  paremmin EU:n sääntöjen kanssa yhteensopivista pelisäännöistä alkoholijuomien verkkokauppaan liittyen.

 

Mutta ei.

 

Huomenna äänestellään lähinnä symboliseksi supistuneesta korotuksesta 4,7 prosentista 5,5 prosenttiin. Ja sekin on onnistuttu rinnastamaan lähinnä ydintuhoon vertautuvaan täystuhoon limuviinoineen päivineen. Limuviinaan kiteytyykin erinomaisella tavalla tämän koko farssin syvempi olemus: Kun pelottaa tehdä päätöksiä, tai pelätään että pisteet valuvat kilpailevan puolueen laariin, aletaan kaivaa kaikkia mahdollisia ja mahdottomia syitä jarruttaa kuvioita. Ja siinä kuvioihin astuu sankarimme limuviina. On lähinnä surkuhupaisaa että pitkän aikaa yksi keskustelun kulminaatiopisteistä oli se ilmestyykö etanoli pulloon käymisteitse vai tislaamalla. Kysymys on ollut useammallakin tavalla absurdi: 1) etanoli on etanolia, valmistustavan mukaan rajoittaminen on keinotekoista ja typerää 2) Limsoja muistuttavia alkoholijuomia on jo marketin hyllyt väärällään 3) Kysymys on kokonaisukulutukseen nähden pienestä tuoteryhmästä.

 

Oma performanssinsa on surkuhupaisa näytös alkoholin etämyynnin ympärillä. Sitähän voisi kuvitella, että kun elämme osana EU:ta jonka yksi perusajatuksista on tavaroiden vapaa liikkuvuus, tällaiset etämyyntikuviot olisivat helppoja ja yksiselitteisiä. Mutta hei, miksipä ei jatkettaisi tässäkin suhteessa epämääräisten ja mielivaltaisten rajanvetojen linjaa:  Nyt ollaan tilanteessa jossa lakiteksissä ei kieltoa ole mutta esityksen perusteluissa on. Joten taas päästään jännittämään että mitenhän tätä sitten käytännössä sovelletaan.

 

Ja tämä koko komeus on vielä onnistuttu jossain lehmänkaupassa sitomaan alkoholiverojen korotukseen, koska mitäpä me emme tekisi Viron ja Latvian kansantalouksien tukemiseksi. Tämän kaiken venkoilun jälkeen en toisaalta varsinaisesti yllättyisi, jos tästä sirkuksesta lopputulemana olisi veronkorotus ilman varsinaisia lakimuutoksia.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat