Ajatuksia kulttuurista, demokratiasta ja vapaudesta

Demokratiaa ja korvatulppia

Twitterissä silmiini osui twitterissä levinnyt iltalehden juttu jonka mukaan sotevaliokunnassa olisi hallituspuolueen edustaja laittanut korvatulpat korviinsa asiantuntijakuulemisen ajaksi. Juttu levisi twitterissä aika vauhdikkaasti ja sitä jakoi eteenpäin mm. SDP:n twittertili ja Sanna Marin.

Keskustan kansanedustaja Hanna Kosonen vastasi keskusteluun nopeasti, ja kertoi olleensa autossa kahden valiokunnan jäsenen kanssa, joista kumpikaan ei ollut mitään tällaista nähnyt. Myöskään iltalehden jutussa haastateltu, mahdollisesti protestin kohteeksi joutunut Linden ei tätä episodia huomannut, mutta iltalehti on ilmeisesti saanut varmistettua tiedon useammasta (jutussa nimettömäksi jäävästä) lähteestä.

Toivon todella että selvyys asiasta saadaan ihan nimien kera julkisuuteen mahdollisimman pian, sillä tällainen tilanne ja toiminta rapauttaa pahasti uskoa demokraattiseen järejestelmään. Kun sekä syyttäjien että syytetyn nimet ovat pimennossa ja valiokunta kokoontui suljettujen ovien takana ei oikein tiedä mihin pitäisi uskoa. 

Tämän hetken tiedoillahan meillä on kaksi vaihtoehtoa joista kumpikaan ei ole mieluista:

1) Hallituspuolueiden edustajat käyttäytyvät täysin asiattomasti, lapsellisesti ja vastuuttomasti valiokuntatyöskentelyssä.  Mikäli tämä pitää paikkansa olisi erittäin tärkeää tietää keistä kansanedustajista ja mistä puolueesta on kysymys.

2) Oppositio on valmis levittämään valheita median avustuksella edistääkseen omia poliittisia tavoitteitaan. Mikäli tämä pitää paikkansa olemme hyvää vauhtia menossa kohti trumppilaista demokratiaa jossa totuudella ei niinkään ole väliä tärkeintä on pitää meteliä ja toistella niitä asioita joita kuinkin oma kupla haluaa kuulla.

Eduskunnan valiokunnat ja kuntien lautakunnat käyttävät päätöksentekoprosesseissa suurta valtaa. Jos haluamme rakentaa demokratiaa joka kestää myös tänä informatiovaikuttamisen, somekohujen ja klikkijournalismin kulta-aikana on avoimuus ainoa vaihtoehto: valiokuntien ja lautakuntien kokousten tulee olla avoimesti seurattavissa.

 

Päivitys: ”Korvani oli todella kipeä”

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Uutisen mukaan kysymys on (enintään) yhdestä kansanedustajasta, kun Vasemmistoliiton Li Andersson yleistää tämän hallituspuolueiden edustajiksi - hiekkalaatikon lapset vauhdissa.
https://twitter.com/liandersson/status/98408645945...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän Kirsiomp kuva

"Avoimuus on ainoa vaihtoehto" - juuri näin on. Hyvä Arto! :)

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Husin johtaja Linden kertoi että jotkut kansanedustajat olivat kuiskutelleet, nykineet ja katsoneet jotenkin merkitsevästi häneen. Eräs kokenut kansanedustaja oli myös kysynyt että tuleeko yksityisten sote-keskusten rinnalle myös julkinen vaihtoehto. Linden oli sanonut "tulee toki". Linden ihmetteli, miten on mahdollista että valiokunnan kansanedustajat tietävät näin vähän sotesta? Miten päätöksiä voidaan tehdä näin vähäisillä tiedoilla?

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Mikä on tämä trendi yrittää saada lakeja voimaan vastoin perustuslakia? Nyt on jo erittäin monta ihan hilkulla perustuslain mukaista lakiehdotusta tyrkyllä voimaansaatettaviksi laeiksi - ja niistä isoimmat tottakai nyt sote- ja maakuntauudistusta koskevia, mm. sotepisteytys.

Nyt on samaan aikaan eduskunnan käsittelyssä mm. biopankkia koskevat lait, joista olisi tarkoitus saada myös perustuslakiavaliokunnan lausunnot. Näistä biopankkiasioista ei olekaan meille kansalaisille kerrottu vielä mitään, vaikka nekin on kaavailtu saatettavan voimaan jo nyt kesällä?!

Ei ihme, että perustuslakivaliokunnassa tarvitaan jo korvatulppia, jos tällainen tykitys on siellä menossa!

Onko tässä taktiikkana saada perustuslakivaliokunta niin turvoksiin käsiteltävistä asioista, että kun ollaan juhannuksessa, niin kaikki käsittelyssä olevat lait hyväksytään ihan vain sitä syystä, että lopen väsyneinä päästään raahautumaan kesälomalle...

Toimituksen poiminnat