Kaappifeministien koston paluu

Näin vaalien alla lähes kaikki eturyhmät, järjestöt ja aatteet haluavat päästä kertomaan ideoistaan ja ajatuksistaan ehdokkaille - ja tietenkin saada täten ehdokkaat ottamaan ko. ajatukset omaan agendaansa. Tämä on tietenkin näin ehdokkaan näkökulmasta ehdottoman positiivinen asia, tämän kampanjan aikana olen päässyt tutustumaan moniin uusiin näkökulmiin ja ajatuksiin sekä tietenkin tavannut valtavan määrän mukavia ihmisiä.

Ehdokkaille tyrkytetyn materiaalin seassa on kuitenkin paljon myös luokattoman huonosti toteutettuja lobbausyritelmiä. Tänään sähköpostiin tipahti Feministit ulos kaapista -kampanjan sähköpostikutsu jossa ehdokasta pyritään yksiselitteisesti vastaamaan joko "Kyllä, olen feministi" tai "ei, en ole feministi". Kampanjan verkkosivuilla ei kuitenkaan suvaita kertoa alkuunsakkaan mistä heidän mielestään feminismissä on kysymys tai mitä feminismin kannattaminen tarkoittaa.

Yksi pätevän päättäjän minimivaatimuksista on ottaa selvää asioista ennen nimen laittamista paperiin. Tämä tuntuu kuitenkin olevan nykypoliitikoille totaalinen mahdottomuus (esim. Smile29 -aloite euroopan parlamentissa, uusi pakkokeinolaki, rasisminvastainen peruskirja ja niin edelleen)

Kannatan mahdollisuuksien tasa-arvoa ja feminismin lipun alla on ajettu ja ajetaan edelleen monia asioita joita pidän erittäin tärkeinä. Kuitenkin feminismi on käsitteenä laaja ja sen sisällöstä ja merkityksestä löytyy erittäin monenlaisia tulkintoja - tämän seurauksena feminismi-käsitteen alla pyritään edistämään myös sellaisia asioita joita olen sitoutunut vastustamaan (esimerkiksi sukupuolikiintiöt). En siis luonnollisestikkaan voi vastata kyseiseen kyselyyn mitään. Täysin hukkaan tämäkään tempaus ei mene - Kyseessä on jälleen loistava testi siitä kuinka suuri osuus ehdokkaista on valmis laittamaan nimensä alle kivan otsikon omaavaan juttuun vaivautumatta edes tarkistamaan mistä asiassa on kysymys.

 

Loppukevennyksenä todettakoon että kampanjan takana on http://feministituloskaapista.wordpress.com sivun mukaan "feministinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton Politiikan avoimuuden puolesta -yhdistys" (ry kyseessä ei ole - tai ainakaan sitä ei PRH:n yhdistysnetti löydä) Yhdistyksestäkään ei luonnollisesti kerrota sivustolla tämän tarkemmin - melkoista avoimmuutta sanon minä.

-Arto Lampila

Puheenjohtaja, Keski-Suomen Piraatit

Numero  20 - Keski-Suomen vaalipiiri

FB Twitter

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän MikkoAhola kuva

Googlaa "feminismi"

Siellähän se kerrotaan pähkinänkuoressa.

Käyttäjän artolampila kuva

Ongelmahan nimenomaan on se että vastauksia on liikaa ("feminismi on" haulla n. 8000 "feminismillä tarkoitetaan" n. 180 Feminismi n. 500 000). Kyseiselle ismille on aika monta määritelmää ja vielä useampia on siihen liittyviä tavoitteita/ihanteita. Tästä syystä kyselyn tekijöiden olisi syytä kertoa millaista feminismiä he tavoittelevat. Esimerkiksi tuo mainitsemani sukupuolikiintiö-kysymys jakaa feministeiksi itseään kutsuvat kahteen leiriin.

Käyttäjän mannagryn kuva

asiakysymykset jakavat feministit eri ryhmiin, mutta nykyisiä pääsuuntaviivoja voi hahmotella täältä :

http://feministienvuoro.wordpress.com/

Käyttäjän mannagryn kuva

feminismiä on tosiaan se tunnettu "99 eri lajia" :)

sivuston lay outista ja kuvituksesta voisi päätellä kyseessä olevan megafoniin liityvät sivut

http://www.megafoni.org/

Käyttäjän henrylaasanen kuva

Tässä oma kirjoitukseni "Mitä on feminismi?"

http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/30302-mita-on-feminismi

Usein lausutut feminismin perusaksioomat voidaankin tiivistää seuraavasti:

1. Naisten asema yhteiskunnassa on miesten asemaa huonompi (perususkomus)
2. Naisten asemaa on parannettava (johtopäätös)
3. Naisten kokemuksia ja tulkintoja on kuunneltava tosina kuvauksina maailmasta

On syytä huomata, että feministinen perususkomus naisten miehiä huonommasta asemasta on feminismin lähtökohta, ei empiirisen vertailevan tutkimuksen lopputulos. Se on välttämätön uskomus feminismin esittämien vaatimusten hyväksymisenarvoisuuden kannalta. Jos miesten aseman yhteiskunnassa ajateltaisiin olevan naisten asemaa huonompi, feministien olisi vaikea perustella, miksi yhteiskunnan resurssit tulisi suunnata naisten aseman parantamiseksi.

Zohrabin (2002) mukaan feminismi on suhtautumista ”naiset sorron uhreina” -mallin mukaisesti naisten asemaan yhteiskunnassa. Siten feministi on henkilö, jonka mukaan tuo malli sopii paremmin naisten kuin miesten aseman kuvaamiseen. Mallin hyväksyminen ei tarkoita sitä, että kaikki feministit uskovat, että naisten alisteinen asema on miesten syytä. Naisten alistuksen syiksi voidaan asettaa myös yhteiskunta ja myös miehet voivat olla sorrettuja niiden roolien kautta, joita yhteiskunta pakottaa heidät omaksumaan. Feminismi merkitsee kuitenkin sitoutumista naisten hyvinvoinnin edistämiseen voimakkaammin kuin miesten hyvinvoinnin edistämiseen. Jos naisten ja miesten etu ovat konfliktissa keskenään, kuten tasa-arvokysymyksissä asia usein on, on selvää, kumman puolelle feministi asettuu. Vaikka feministejä ja feminismejä on monia erilaisia, käytännössä mikään niistä ei kuitenkaan pyri edistämään tasa-arvoa siinä merkityksessä, että miesten ongelmiin kiinnitettäisiin yhtä suurta huomiota kuin naisten ongelmiin.

Käyttäjän horsmalahti kuva

Aika huono kysely tosiaan, vastasin kyllä että olen feministi, mutta kommentoin että olen myös maskulisti.

Käyttäjän jaakkokoivula kuva

Itse ajattelin vastata, mutta liittää kommentiksi rankkaa vittuilua itse sivustosta. Sähköposti ei näköjään tainnut tosin lähteä mihinkään, joten samapa tuon on antaa olla.

Oma suosikkini tuossa sivustossa oli se: "Julkaisemme vastaamisesta kieltäytyneiden ehdokkaiden nimet." -vitsi. Tuota voisi verrata kuluttajasuojalaissa kiellettyyn negatiiviseen sopimussidontaan. "Et kieltäytynyt, joten nyt lähetämme sinulle kallista roinaa ja laskun perässä." vs. "Et vastannut, joten nyt vihjailemme että vastustat feminismiä."

Mitä ikinä se feminismi tässä nyt sitten tosiaan tarkoittaakaan. Hienoa settiä kyllä tämä.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja